Tää maailma on mennyt sijoiltaan

Ikäviä asioita taphtuu kaikille ja niitä on jokaisen elämässä. Jos ei nyt niin joskus tulevaisuudessa. Se vaan on karu fakta. Vastoinkäymiset ja suru kuuluu elämään yhtälailla niinkuin ilo ja onnistumiset. Se miten niihin suhtautuu on erilaista. Mielenkiintosin ajatus minkä oon kuullu tästä oli yhdessä opetuksessa tällänen lausahdus: " Jokaisen ihmisen jumala on se johon hän hädän hetkellä turvaa." Musta toi on hyvin sanottu ja se haasto mut syksyllä ja haastaa välillä edelleen pohtiin sitä mistä mä haen sitä turvaa ja ammennan sitä toivoa siitä että joskus asiat tulee oleen toisin eikä aina vaan nurinpäin. Se että saan tietää että Jumala on mun kanssa joka hetki ja näkee kaiken ja tietää kaiken on antanut sellasta pientä rauhaa ja turvallisuuden tunnetta kun oon tienny että vaikka kuinka yksinäiseltä tuntuu niin Jumala on silti tässä ja Jumalaa kiinnostaa vaikka ketään muuta ei kiinnostais.

Musta on myös tärkeää se miten yhteisö ja ihmiset joiden keskellä toimii kun toisella on paha mieli tai vastoinkäymisiä. Eihän tietenkään kannata glamorisoida pahaa oloa ja tehdä siitä jotain sellaista jolla saa huomiota. Mutta mietitäänkö me useinkaan mitä me sanotaan. Jumala sanoo Raamatussa näin


"15. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa." Room. 12:15

Jumala siis haluaa että me ollaan toistemme kanssa. Iloitaan yhdessä siitä että jollain toisella ihmisellä menee hyvin ja hän on onnellinen, mutta muistetaan myös olla tukena ja kuuntelijoina niille joilla ei mene ja joiden mielenmaisema on synkempi. Liian usein oon taas viime aikoina kohdannut siihen kuinka sitä että toisella on paha olo vähätellään. Erityisen loukkaavaa on mielestäni sanoa ihmiselle jolla on vaikeaa että "Ei sulla asiat nyt niin kauheen pahasti oo. Mieti vaikka niitä nälänhätää kärsiviä Afrikan lapsia jotka ei pääse edes kouluun kun ne on niin köyhiä." Ymmärrän että joku ehkä haluaa saada toista näkemään valoisat puolet omassa tilanteessa, mutta musta on jotenkin sitä toista ihmistä syyllistävää sanoa noin, koska sitten ajattelee että no ei mulla sitten oo varmaan oikeutta tuntee niin ku tunne. Totta kai on. Jumala on luonut meille myös tunteet ja meillä on niihin oikeus ja anteeksi vaan mutta aina ne tunteet ei syystä tai toisesta oo positiivisia.

Varsinkin ite oon kipuillu tän asian kanssa koska koen syyllisyyttä tosi herkästi esim. siitä miltä tuntuu ja oon ite monesti miettiny että oon tosi itsekäs ihminen kun mulla on tällänen olo ja tunnen näin kun on ihmisiä joille menee huonommin.
Musta tää on kuitenkin sellanen asia mistä ei tarvii joutua kokeen valtavaa syyllisyyttä koska me ollaan oikeutettuja tunteisiin. Toki on hyvä muistuttaa itseään niistä ilosista asioista ja niistä jutuista mistä voi olla kiitollinen ja kiittää Jumalaa niistä. Kukaan ei kuitenkaan voi viettää koko elämäänsä ikuisessa happy happy-fiiliksessä koska ilo ja suru kuuluu elämään.

Tulee mieleen vielä esimerkkinä yksinäisyys.Monesti niille ketkä on yksinäisiä sanotaan että se on oma vika, itse aiheutettua, et yritä tarpeeks. Hei hieno homma, kiva että sanotte noin. Itse olen sitä mieltä että ihmissuhteet ja toimiminen ihmisten kesken on sitä että mennään toista vähintäänkin sinne puoli tiehen vastaan, joskus pidemmällekkin. Ja se että jää yksin ei ole pelkästään sen yksin jääneen syytä. Siitä voi yhtälailla "syyttää" niitä ihmisiä siinä ympärillä, eihän nekään oo sillon tehneet mitään.

Jos oikeasti haluaa auttaa ystävää tai kaveria tai ketä vaan siinä lähellä niin se että aletaan syyllistää tuskin helpottaa kenenkään oloo. Ollaan ymmärtäväisempiä toisiamme kohtaan ja toistemme tukena eikä lisätä toistemme taakkaa.

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat


Huh, tulipas avautumisteksti. Mutta kommentoikaa jos aattelette samalla tavalla tai eritavalla. Kunhan nyt vaan halusin heittää omat ajatukseni pöydälle.