Pilvet liikkuu, minä en

Tänään raamiksen hartaudessa puhuttiin uskon perustuksesta, ja siitä että onko se perustus niin vahva että pystyy heittäytyyn Isän käsivarsille. Oon miettiny tätä viime aikoina ja musta tuntuu etten pystyis heittäytyyn Isän käsivarsille koska musta tuntuu että oon niin huono ettei Isä ottais mua kiinni vaan antais mun pudota. Musta tuntuu etten ees ansaitse sitä mut otetaan kiinni. Antaa pudota, antaa kadota, antaa unohtua.

"Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,sinua kantavat ikuiset käsivarret.”(5. Moos. 33:27)

Jumala sanoo Raamatussa silti ihan muuta. Enkä voi sitä muuttaa vaikka musta tuntuis miltä. Mutta se ei silti poista sitä tunnetta. Mutta sellasta se joskus on.