sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

ajatuksia johdatuksesta

Laitan tähän alkuun lainauksen kirjasta jonka juuri tänään löysin "Taaksepäin katsoessamme huomaamme, kuinka ihmeellisesti Herra on meitä johdattanut koko elämämme ajan, mutta vasta kun jätämme itsemme kokonaan Hänen käsiinsä voimme konkreettisesti todeta, että Hän todella tekee sen." Itselleni on jotenkin hämmentävää aina huomata, kun tekee sellasia pieniä havaintoja omasta elämästään. Viimeisin tuli muutama viikko sitten ja se jäi mieleeni pyörimään ja ajattelin että koska en ole pitkään aikaan oikein jaksanut kirjoittaa enkä inspiroitunut mistään niin että nyt jakaisin tämän ajatuksen.
Johdatus on ollu vaikka kuinka kauan sellainen asia mitä oon rukoillu Jumalalta. Mulle on tosi tavallista rukoilla että Jumala johdattais ja varsinkin viime aikoina olen toivonut ja rukoillut että Jumala tietyissä asioissa johdattaisi ja että juuri Hänen tahtonsa tapahtuisi, koska mun tahto on ollut epävarma enkä oikein itsekään ole tiennyt mitä pitäisi tehdä tai miten toimia tai mikä olisi se mitä minä haluaisin, olen yksinkertaisesti ollut liian eksyksissä.
Keskustelin muutama viikko sitten erään henkilön kanssa ja hän sai minut ymmärtämään jotain. Tai ei varsinaisesti ymmärtämään, vaan pikemminkin huomaamaan. Mulla on ollut muutama tosi vaikea ja iso asia menneisyydessä joita olen itse rukoillut Jumalaa muuttamaan ja muutama minulle tärkeä ihminen on rukoillut myös puolestani. Oli hienoa tässä keskustelussa ymmärtää että Jumala on hitaasti ja rauhallisesti hoitanut ne asiat ja johdattanut niissä niin että niistä olen päässyt. Kiusaaminen, joka kesti pitkään on loppunut, ja vaikka moni siitä jäänyt haava on edelleen olemassa eikä vielä ole ehtinyt edes kunnolla arpeutua, koen silti että Jumala on monessa kiusaamisessa johtuneesta pelosta ja kivusta saanut eheyttää ja parantaa ja toivon että se prosessi saa myös jatkua. Myös muutamassa muussa tosi mulle kipeässä asiassa Jumala on selkeästi toiminut ja muutos on niin ilmeinen että jopa muut ovat sen huomanneet ja samoin minä itse.
Joskus, ainakin mulla on aikoja jolloin mun on hirveän vaikea nähdä Jumalan johdatusta ja sitä, että sille on syynsä miksi jotain juttuja tapahtuu tai kun tuntuu ettei itsestä ole enää mihinkään ja tuntuu turhalta. Eilen mua suuresti lohdutti lause johon törmäsin, "Ja vaikka sä et uskois ittees niin Jumala uskoo suhun." Ja toi on niin totta ja upee ajatus ! Jumala rakastaa ja johdattaa meitä ja haluaa kannustaa lapsiaan. Ja vaikka meillä olisi elämässä mitä juttuja tahansa, oli ne sitten helppoja tai vaikeita niin me saadaan niin ilossa kuin surussa luottaa siihen että Jumala on meidän kanssa, eikä hylkää meitä. "Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme." Ps.62:9 "Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso olenko vieraalla, väärällä tiellä ja ohjaa minut ikiaikojen tielle." Ps.139:23-24

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kristus on ylösnoussut !

"Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet" Jes.53:4-5 ♥

Pääsiäinen :) Ja sehän sujui enemmän kuin mukavasti pääsiäisleirillä ja vitsit niistä opetuksista oppi niin niin niin paljon uutta ! Parasta oli viettää pääsiäinen just seurakunnan leirillä yhdessä Jumalan ja toisten uskovien kanssa.

Tosi puhuttelevaa on ollut ekaa kertaa osallistua hiljaisen viikon toimintaan ihan kunnolla rukoushetken merkeissä,avustamalla kiirastorstain messussa ja sitten vielä päättää pääsiäisyön messuun. Kaikki on olleet tosi vaikuttavia ja hiljaiseksi vetäviä kokemuksia monella tapaa ja koen niitten myös kirkastaneen mulle tätä pääsiäisen sanomaa.

Eräitä henkilöitä lainatakseni (;)) sanon vielä, että voit etsiä Kristusta mistä tahansa muualta paitsi haudasta, sillä se hauta on tyhjä. Kristus on ylösnoussut !!


torstai 5. huhtikuuta 2012

Älä pelkää



Tässä oon, ei tarvi sun
hapuilla tai huitoo
tässä oon, ja suhun keskityn


Tiedän kyllä mistä tuut
ja minkälaiseen tuntoon
uponnut on moni pettymys


Kauneutes sun kertoisin
ja luvan jos saisin
sun kyynelees kuivaisin
pystyyn sun pääs nostaisin
varoen koskettaisin
niin kauan sua odotin


Odotin sua ennen kuin
sä tiesit musta mitään
kaiken aikaa tuntenut sut oon

Tiesin kyllä senkin että
länteen sekä itään
hamuaisit ennen kuin mun luo

Kauneutes sun kertoisin..

Vuorosanas hallitset
ja niissä pystyt kulkee
pystyisitkö jättämään ne pois?
Kun mä en tahdo sulta muuta
kun vain syliin sulkee
täällä sulle tilaa vielä ois


Kauneutes sun kertoisin..


55.Herra, kuopan syvyydestä minä huudan sinun nimeäsi.
56. Kuule ääneni! Älä sulje korviasi, kun anon apua ja pelastusta.
57. Sinä tulet luokseni, kun huudan sinua ja sanot: Älä pelkää.
-Valitusvirret.3:55-57

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kun Jumala sulkee oven, Hän avaa jossain ikkunan

Vaikka mun Jumala suhde on ollut kovilla viime aikoina (tosin ehkä enemmän tästä päästä ku tuoltaa toisesta) niin nyt on ainakin yhden asian suhteen hullu luottamus. Jumala avaa ne ovet joiden on tarkotus aueta ja silleen :) Yhteishaku siis vihdoin valmis ja oon ehtiny viimesen reilu puolen vuoden aikana sitä miettiessä käymään monia tunteita oman unelman löytämisestä sen särkymiseen ja uudesta innostumiseen ja siitä toipumiseen ja niin edelleen. Nyt, päivä ennen yhteishaun päättymistä heitin pakan uudestaan sekasin. Oon unelmoinu sosionomin ammatista mutta jostain syystä oon aina luopunu siitä.

Nyt kuitenkin harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen että tää on se mitä haluan tehdä ja se tuntu oikeelta ja hyvältä ja nyt on sitten hakupaperit matkalla Diakiin :) Uskon että jos tää on tarkotettu niin Jumala avaa nää ovet ja jos ei niin ne pysyy kiinni. Samalla tavoin uskon ja toivon että jos on Jumalan tahto että lähden sinne missionuoriin niin se järjestyy ja rahat järjestyy ja kaikkee ! :)
Jumala pitää lapsistaan kyllä huolen.