Olin noin kuukausi (?) sitten Studiamessuilla Helsingissä. Kyseessä on siis messut joilla erilaiset opiskelupaikat promoaa itseään. Sieltä on kai vähän niinkuin tarkoitus hakea tietoa siitä mikä kiinnostaa , tai jos ei vaikka tiedäkkään mitä lukion jälkeen haluaa tehdä niin sieltä saa sitten jos jonkinmoista lippua ja lappua. No, itse olin tosiaan siellä myös ja lähdin sinne sillä mielellä että no en nyt kyllä tosiaan tiedä mitä haluan tehdä "isona" , eli siis melko avoimin mielin. Tietysti mulla on ollut erilaisia haaveita, joskus halusin ihan tosi paljon nuorisotyöntekijäks, diakoniks, teologistakin oon jossain kohtaa harkinnu, uskonnonopettajaks.. yms. listaa vois jatkaa loputtomiin. Joskus lukion ykkösellä mä törmäsin mainoslehtiseen jossa oli otsikko "Kanttori- maailman monipuolisin ammatti" ja silloin mietin että hitsi mua kiinnostais toi! Otin asiasta selvää mutta sitten se vaan jotenkin jäi ja keksin kaikkea muuta mitä haluaisin tehdä isona. Nyt sitten Studiamessuilla keräsin ison pinkan mainoksia ja selasin niitä bussissa matkalla Helsingistä kotiin. TAMK:in mainoksesta bongasin että niillä on kirkkomusiikin koulutusohjelma. Yllätyin ja innostuin, jopa vähän liikaakin. Kuulutin kaikille että "Nyt tiedän mikä musta tulee isona ! Musta tulee kanttori !" Yllätys oli karu kun asiaan paneuduin lisää ja mulle selvisi että mulla ei ole minkäänlaisia valmiuksia hakea kyseiseen ammattiin.. Mun taidot on niin puutteelliset kuin olla ja voi ja 10 vuotta musiikkiopistossa ja soittotunneilla on aivan turhaa.. En osaa soittaa pianoa enkä johtaa kuoroa, musiikinteoriatkin on
aika puuttelliset..
Niin se mitä nyt yritän sanoa on, että on vaikeaa kun tuntuu että ensin löytää sen ammatin, sen paikan maailmassa millä vois palvella muita ja Jumalaa ja sitten se unelma otetaan niinku joku kukkaruukku ja paiskataan se seinään niin että se hajoaa tuhansiksi sirpaleiksi. Nää on niitä hetkiä millon on vaikee nähdä se mitä Jumala haluaa multa ja mun elämältä, niitä hetkiä jollon on vaikee uskoo johdatukseen..
Nyt yritän pohtia, että mitä ensi kevään jälkeen pitäisi tehdä. Mulla oli hyvin selkeä suunnitelma siitä että keväällä 2013 kutsuis missionuoret ja sitten sitä ennen hakis opiskelupaikkaa jonka jättäis vuodeks odottaan ja hyväksyis kun palais sieltä.. Nyt yritän keksiä että jätänkö ammatin miettimisen jonnekkin hamaan tulevaisuuteen, sitten joskus kun palaan sieltä jostain ja katson mitä Jumala tekee vai yritänkö miettiä mitä haluaisin toiseksi eniten tehdä.
No joka tapauksessa, yritän opetella luottamaan siihen että Jumala järjestää kaiken parhainpäin, vaikka nyt harmittaakin. Yritän kai vielä selvittää että oisko mulla mahkuja ehkä joskus päästä sinne kanttoriks opiskeleen mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin oon alkanu jo yrittään hyväksyyn sitä tosiasiaa että musta ei ehkä tuukkaan kanttoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti