torstai 26. tammikuuta 2012

You know that he won't let you go

Oon elämässä oppinu, joo tiedän kuulosta ehkä vähän ironiselta vaan 18- vuotiaan suusta, mutta kuitenkin, että Jumala pitää huolen omistaan. Ei musta ainaa oo tuntunu siltä, että elämä on jotenkin valtavan ilosta ja onnellista ja pelkkää happyhappy joyjoy-meininkiä, mutta oon silti huomannu että Jumala pitää huolen.

Vaikeinta on ehkä ollu se kun joku sanoo, että ei Jumala anna sulle enempää kuin jaksat kantaa, kun on ihan oikeasti ollut niitä hetkiä, kun on tuntunut siltä, että tuolla yläkerrassa on joku annostelu virhe, kun tulee vaan koko ajan uusia vastoinkäymisiä. Jälkeenpäin kun niitä hetkiä elämässä on kattonu niin oon silti pystyny näkeen, että Jumala on ollu niissä synkimmissäkin hetkissä mun kanssa ja pitänyt kiinni. Jumala on pitäny kiinni siinäkin kohtaa kun oma ote on meinannut lipsahtaa irti.

HE is with you right NOW although u might not see it! His promises don't fail!


Oon sanonu tän monesti ennenkin ja sanon uudestaan, koska mulle tää on se toivo jossa roikun kiinni.Vaikka me mokataan ja me tehdään syntiä ja meidän elämässä on vaikka mitä niin Jumala ei hylkää, Jumala on aina lupauksiensa mittainen

19. Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi mitä lupaa ? 4.Moos.23:19


11. Tämä sana on varma: Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. 12. Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. 13. Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää." 2.Tim.2:11-13


Se mitä haluan sanoo, on että uskokaa ja luottakaa siihen, että Jumala on teidän kanssa jokaikinen hetki, jokaikinen päivä eikä koskaan jätä teitä. Jumala kuulee rukoukset. Ja Jumala ei päästä irti vaikka mitä tulis. Just tiistaina puhuttiin, että Jumala on vähän kun sellanen kalastaja, että kerran kun se kala (ihminen) on nielassu sen koukun niin vaikka me kuinka koitetaan pyristellä irti niin ei päästä. Jumala antaa kyllä siimaa, mutta kiskoo silti aina päättäväisesti luokseen, koska se haluaa viedä meidät parempaan paikkaan kun se missä me nyt ollaan, sen omaan akvaarioon hyvään hoivaan eli taivaaseen.

Meillä ei oo mitään menetettävää ja se rauha ja rakkaus, mitä Jumala haluaa antaa on jotain ihan uskomatonta. Eikä Jumala halua että kenenkään elämä ois pelkästään kurjaa ja hirveetä alusta loppuun. Uskalletaan luottaa siihen että Jumala välittää ja rakastaa ja kantaa meitä ikuisilla käsivarsillaan. Uskalletaan luottaa siihen että Jumala järjestää kaiken vielä parhainpäin.



You look around
It's staring back at you
Another wave of doubt
Will it pull you under
You wonder

What if I'm overtaken
What if I never make it
What if no one's there?
Will you hear my prayer?

When you take that first step
Into the unknown
You know that he won't let you go


So what are you waiting for?
What do you have to lose?
Your insecurities try to alter you

You know you're made for more
So don't be afraid to move
Your faith is all
It takes and you can
Walk on the water too


Even when its storming
Even when you're broken
Even when your heart is telling you telling you to give up
When your hope is stolen
You can't see where you're going
You don't have to be afraid

So what are you waiting,
What are you waiting for?

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

You are a child of God, thus you are beautiful.

Even when you feel ugly or depressed or guilty or ashamed, there is an inner spark in you which is light. This light is your beauty. This light is your reflection of God. You are a child of God, thus you are beautiful.

Tiiättekö sen tunteen kun kattelet vanhoja kuvia tai kuuntelet kappaleita joita oon kuunnellu ja mietit että voi vitsit kun saisin ton syksyn, tai kesän tai ees yhen pienen hetken takaisin ? Että hetken verran kaikki olis taas hyvin ja sillä tavalla niin kuin ennen.

Kaikella on tarkoituksensa ja elämä ja maailma menee eteenpäin. Joskus asiat muuttuu, aina ei hyviks ja se on vaan pakko hyväksyä. Silti me voidaan itse vaikuttaa meidän elämään.

"Whatever you believe about yourself on the inside is what you will manifest on the outside."

Jumala loi meidät jokaisen kauniiks, ainutkertaisiksi yksilöiks. Toista sua ei kävele vastaan tuolla kadulla ja hyvä niin. Jumala rakastaa sua just sellasena kun oot, ja vaikka sä kattoisit peiliin ja ajattelisit että hyi hitto niin se ei pidä paikkaansa. Jokainen meistä on Jumalan mestariteos ja kelpaa ja riittää just sellasena kun on.

Jumala rakastaa teitä ja pitää teitä kauniina ja arvokkaina , muistakaa se !


perjantai 20. tammikuuta 2012

The joy of the Lord is our strength.

Mun pitäis olla lenkillä nyt, tai siis menossa mutta jumitan tässä koneella :D
Löysin muutaman tosi hyvän lainauksen Jouce Meyerilta (yksi maailman tunnetuimpia evankelistoja) ja ajattelin jakaa ne teidän kanssa

Love is not a feeling we have; it’s a decision to treat people the way Jesus would treat them.




We have peace available to us from God; it's up to us if we choose to use it.




We are individuals before God and He's got an individual plan for our lives. He doesn't do everything the same way in everyone's life.



We're called believers because we're supposed to believe, otherwise we'd be called "try-ers."




God's got great office hours: 24/7! You'll never get a busy signal; He will hear you and He will answer.




When fear comes knocking at your door, you must answer it with faith. Nothing else is effective against it.




Whatever you believe about yourself on the inside is what you will manifest on the outside.



Too often we spend all of our time seeking God for answers to our problems when what we should be doing is just seeking God.


Loppuun vielä lause johon törmäsin netissä ja joka puhutteli minua suuresti. En tiedä kenen tämä alunperin on mutta hyvä se on silti :)

"Why live for the approval of men when you can have the approval of their Creator? What can they give you that God can't? "

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Jos suomi ei riitä ni lähe vaikka Saksaan



meinasin ensin kirjottaa hirveesti mutta saatte tyytyä tähän. Se ei haittaa koska kyseisessä biisissä on ajankohtaset lyriikat ;) Otsikolla on tosin tulossa joskus jotain jännää ;)

perjantai 13. tammikuuta 2012

Väsymättä Isä etsii kadonnutta lastaan



Ei sanat riitä kuvamaan, kolmiyhteistä Jumalaa, joka maailman loi sanallaan, jota maa ja taivas kumartaa. Ei sanat riitä kuvaamaan hänen valtavaa rakkauttaan, joka syntisen voi pelastaa, se meidät laulamaan saa.

Hyvä oot elävä Jumala ! Todellisempi oot kuin maailma. Hyvä oot väkevä pelastaja, uskossa saamme sinut kohdata.


"2. Kuule huutoni, Jumala, kuuntele rukoustani! 3. Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle en itse jaksaisi nousta.4. Sinä olet turvani, vahva linnoitus vihollista vastaan. 5. Minä tahdon aina asua sinun luonasi, minä etsin sinun siipiesi suojaa." Ps.61:2-5

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Eksyksissä(kö) ?

Joskus on hurjan hankalaa luottaa siihen että Jumala ohjaa askeeleet ja johdattaa..



Olin noin kuukausi (?) sitten Studiamessuilla Helsingissä. Kyseessä on siis messut joilla erilaiset opiskelupaikat promoaa itseään. Sieltä on kai vähän niinkuin tarkoitus hakea tietoa siitä mikä kiinnostaa , tai jos ei vaikka tiedäkkään mitä lukion jälkeen haluaa tehdä niin sieltä saa sitten jos jonkinmoista lippua ja lappua. No, itse olin tosiaan siellä myös ja lähdin sinne sillä mielellä että no en nyt kyllä tosiaan tiedä mitä haluan tehdä "isona" , eli siis melko avoimin mielin. Tietysti mulla on ollut erilaisia haaveita, joskus halusin ihan tosi paljon nuorisotyöntekijäks, diakoniks, teologistakin oon jossain kohtaa harkinnu, uskonnonopettajaks.. yms. listaa vois jatkaa loputtomiin. Joskus lukion ykkösellä mä törmäsin mainoslehtiseen jossa oli otsikko "Kanttori- maailman monipuolisin ammatti" ja silloin mietin että hitsi mua kiinnostais toi! Otin asiasta selvää mutta sitten se vaan jotenkin jäi ja keksin kaikkea muuta mitä haluaisin tehdä isona. Nyt sitten Studiamessuilla keräsin ison pinkan mainoksia ja selasin niitä bussissa matkalla Helsingistä kotiin. TAMK:in mainoksesta bongasin että niillä on kirkkomusiikin koulutusohjelma. Yllätyin ja innostuin, jopa vähän liikaakin. Kuulutin kaikille että "Nyt tiedän mikä musta tulee isona ! Musta tulee kanttori !" Yllätys oli karu kun asiaan paneuduin lisää ja mulle selvisi että mulla ei ole minkäänlaisia valmiuksia hakea kyseiseen ammattiin.. Mun taidot on niin puutteelliset kuin olla ja voi ja 10 vuotta musiikkiopistossa ja soittotunneilla on aivan turhaa.. En osaa soittaa pianoa enkä johtaa kuoroa, musiikinteoriatkin on
aika puuttelliset..



Niin se mitä nyt yritän sanoa on, että on vaikeaa kun tuntuu että ensin löytää sen ammatin, sen paikan maailmassa millä vois palvella muita ja Jumalaa ja sitten se unelma otetaan niinku joku kukkaruukku ja paiskataan se seinään niin että se hajoaa tuhansiksi sirpaleiksi. Nää on niitä hetkiä millon on vaikee nähdä se mitä Jumala haluaa multa ja mun elämältä, niitä hetkiä jollon on vaikee uskoo johdatukseen..




Nyt yritän pohtia, että mitä ensi kevään jälkeen pitäisi tehdä. Mulla oli hyvin selkeä suunnitelma siitä että keväällä 2013 kutsuis missionuoret ja sitten sitä ennen hakis opiskelupaikkaa jonka jättäis vuodeks odottaan ja hyväksyis kun palais sieltä.. Nyt yritän keksiä että jätänkö ammatin miettimisen jonnekkin hamaan tulevaisuuteen, sitten joskus kun palaan sieltä jostain ja katson mitä Jumala tekee vai yritänkö miettiä mitä haluaisin toiseksi eniten tehdä.

No joka tapauksessa, yritän opetella luottamaan siihen että Jumala järjestää kaiken parhainpäin, vaikka nyt harmittaakin. Yritän kai vielä selvittää että oisko mulla mahkuja ehkä joskus päästä sinne kanttoriks opiskeleen mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin oon alkanu jo yrittään hyväksyyn sitä tosiasiaa että musta ei ehkä tuukkaan kanttoria.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Ei esteitä niin korkeita, jotka vois erottaa rakkaudesta



"9.Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. 10. Tällaisesta kuolemanvaarasta hän pelasti meidät ja niin hän pelastaa vastedeskin. Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät. " 2.Kor.1:9-10



Oon tässä viime päivinä pohdiskellut sellaista asiaa kuin luottamus Jumalaan. Ainakin omassa elämässä se luottamus on ollu koetuksella viime aikoina. Ja pystyn sanoon että se johtuu enemmänkin musta kuin Jumalasta. Jumala on aina uskollinen ja sanansa mittainen eikä petä lupauksiaan, Jumala on aina luottamuksen arvoinen

19. Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänko ei pitäisi mitä lupaa ? 4.Moos.23:19

En tiiä tunteeko muut tälleen samalla tavalla, kun kirjotan nyt omasta näkökulmasta ja omista aatoksistani käsin, mutta omalla kohdalla oon huomannu että kun on paljon asioita elämässä ja paljon juttuja mitä miettii niin se usko alkaa helposti horjua. Huomaan liian usein että annan tunteiden viedä ihan 1-0 vaikka se usko pitäis rakentaa Raamatun varaan ja sen varaan että Jumala rakastaa mua ja on mun kanssa, ajattelin mä ite mitä tahansa. Hirveen usein kuitenkin huomaan rakentaneeni sellasen näköiskopion mutta sen perustana ei ookkaan ainoastaan Raamattu, vaan Raamattu ja ne negatiiviset tunteet,ne tunteet ja ajatukset jotka uskottelee mulle että Jumala ei rakasta mua yms.




"9.Me saimme tuntea olevamme kuolemaan tuomittuja, jotta emme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet."

Uskon että ne asiat joita nyt oon kokenu / joudun kokemaan niin niillä on tarkoituksensa. Tuntuu siltä että Jumala haluaa opettaa että älä nyt turhaan mieti noita juttuja vaan luota siihen että mä oon sun tukena, tuli mitä ikinä, mä en jätä sua enkä hylkää vaikka kaikki muut tekis niin.

11. Tämä sana on varma: Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. 12. Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. 13. Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää." 2.Tim.2:11-13

Jumala pysyy uskollisena ja luottamuksen arvosena vaikka mä en ole Jumalalle sitä. Mä mokaan ja teen syntiä ja oon uskoton Jumalalle. Jumala on silti siinä eikä jätä mua.

Se mun juttu mistä mun pitää oppia pois (kuulostaapas behavioristiselta :D ) on se että en anna tunteideni vaikuttaa liikaa uskoon. Totta kai Jumala loi meille tunteet ihan syystä ja meillä on niihin oikeus, mutta en saa antaa niiden vaikuttaa liikaa koska se usko on jossain paljon syvemmällä mussa kuin vaan niissä tunteissa. Onneks Jumala on kuitenkin mun kanssa sillonkin kun on se myrsky ja tunteet heittelehtii, koska Jumala on luvannut että jos hän tuo meidät asioitten äärelle niin hän myös auttaa meidät niiden läpi. Pitää vaan muistaa joka päivä avata se Raamattu ja rukoilla ja oikeeesti viettää aikaa Isän kanssa niin joku päivä vielä on se päivä että tulee tyyntä, vaikka sitten vain ihan vähäksikin aikaa ja Jumala muistuttaa sua että "Hei! Mä oon tässä hetkessä ja joka hetkessä ihan just sua varten, sä oot mulle rakas "



16. Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton. Ps.25:16

4. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, 5. vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet Jes-53:4-5

torstai 5. tammikuuta 2012

For You are who you are, no matter where I am

"When you have come to the edge Of all light that you know And are about to drop off into the darkness Of the unknown, Faith is knowing One of two things will happen: There will be something solid to stand on or You will be taught to fly” Patrick Overton

Haluan uskoa ja yritän uskoa että Jumala on mun kanssa joka hetki, joka ikinen päivä. En sais antaa tunteiden viedä vaan yritän uskoa Jumalan lupauksiin siitä että Hän rakastaa mua ja on mun kanssa joka hetki

Faith is knowing One of two things will happen: There will be something solid to stand on or You will be taught to fly

"27. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret." 5.Moos 33:27






maanantai 2. tammikuuta 2012

Are we happy plastic people ?

Viime perjantaina postilaatikkooni ehti kolahtaa myöhäinen joululahja. Kyseessä on Casting Crowns yhtyeen Lifesong- levy joka puhuttelee kovasti ja soi nytkin tässä enemmän tai vähemmän taustamusiikkina.




Is there anyone that fails
Is there anyone that falls
Am I the only one in church today feelin' so small


Would the love of Jesus
Be enough to make you stay


"Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua" Ps.50:15

"10.Suo minun kuulla ilon ja reimun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut. 11. Käännä katseesi pois synneistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.12. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki." Ps.51:10-12

"Murtunut mieli on minun uhrini,särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala" Ps.51:19

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

On asioita pyöritelty tarpeeksi ominpäin

Faith is taking the first step even when you don't see the whole staircase. ~Martin Luther King, Jr.



Feed your faith and your fears will starve to death. ~Author Unknown



“Keep your dreams alive. Understand to achieve anything requires faith and belief in yourself, vision, hard work, determination, and dedication. Remember all things are possible for those who believe.”



“When you have come to the edge Of all light that you know And are about to drop off into the darkness Of the unknown, Faith is knowing One of two things will happen: There will be something solid to stand on or You will be taught to fly” Patrick Overton



“Faith isn't faith until it's all you're holding on to”


“You block your dream when you allow your fear to grow bigger than your faith.” Mary Manin Morrissey


“Faith is deliberate confidence in the character of God whose ways you may not understand at the time.” Oswald Chambers



“Though our feelings come and go, God’s love for us does not.”
-C.S Lewis