Kulunut vuosi ei todellakaan ollut helpoimmasta tai iloisimmasta päästä. Kulunut vuosi oli kovin erilainen kuin suunnittelin ja kuvittelin. Ihminen suunnittelee, mutta loppujen lopuksi usein käykin niin, että Jumalan suunnitelma on jokin toinen.
Eilen oli samanaikaisesti sellanen syvä kaaostila ja samalla hetken sellanen rauha. Sellanen olo, että tää kaikki on Jumalan kädessä, kaikki järjestyy ja kaikella on tarkoitus. Että Jumala ei oo hylännyt mua vaan on mun kanssa ihan joka hetki ja Jumala rakastaa mua niin paljon ja mä oikeasti olen hänelle tärkeä ja hänellä on suunnitelma mun elämälle ja musta se on jotain niin valtavaa.
Tällä hetkellä oon kiitollinen. Kiitollinen niistä ihmisistä, jotka oli tuolla leirillä. Niistä jotka tuolla rakasti mua ja hyväksy mut.Jotka kehu mua ihan käsittämättömillä tavoilla ja jotka näki mussa hyvää kun mä en sitä itse nää. Ja se on niin valtavaa. Oli niin valtavaa tajuta se yhteys, mikä tuolla oli, se että me ollaan yksi iso Jumalan perhe ja että kaikki tuolla oli mun siskoja ja veljiä. Siltä se oikeasti tuntuikin, perheeltä. Se oli pala taivasta, ihan kuin olisi ollut kotona.
Fb sai tällaisen tilanpäivityksen, kun kotiuduin leiriltä :
"Koko tunteiden kirjo, valtava kaaos ja valtava rauha, huikeet siskot ja veljet Kristuksessa, hyvää ruokaa ja kivaa tekemistä, esilaulua pitkästä aikaa, sen työn tekemistä, jota tiedän rakastavani. Itken täällä kun tätä kirjoitan, kiitos jokaiselle leirillä olleelle, ilman teitä leiri ei olisi ollut sellainen kuin se oli, olkaa siunatut ja siunausta myös sulle, joka et leirillä ollut ja hyvää uutta vuotta :) Amazing grace, God is good "
On valtavaa, että on paikka jossa on siskoja ja veljiä Kristuksessa, jossa saa jakaa ja jossa saa tulla rakastetuksi. Jossa saa kulkea yhteistä matkaa kohti yhteistä päämäärää. Jossa saa jakaa saamastaan ja ottaa toisilta vastaan. Jumalan armon ja rakkauden sanoma on parasta maailmassa ja on parasta, että jokainen meistä voi jollain tavalla viedä sitä sanomaa eteenpäin. Toivon jokaiselle tämän tekstin lukijalle valtavasti siunausta ja ja valtavasti hyvää elämään. Meillä on hyvä Jumala, jolla on suunnitelma ja tarkoitus meille ja valtavasti rakkautta sydämessään meitä jokaista kohtaan. Kuljetaan seuraavat 365 päivää yhdessä Jumalan kanssa ja muistetaan, että jokaisena päivänä me saadaan taivaltaa tätä matkaa Jumalan rakkauden ja armon alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti