torstai 29. maaliskuuta 2012
Sinä vain saat mut luottamaan, että mä kelpaan
Katsokaa ja kuunnelkaa, aivan uskomatonta. Sen lisäks että olin ihan sanaton tosta lauluäänestä niin mulla heräs muutamia ajatuksia.
Katsokaapa miten noi tuomarit ja yleisö reagoi kun noi tulee lavalle.Tota poikaa, Jonathania katsotaan tosi halveksuen ja ihan varmana moni noista ihmisistä katsoo jo pelkän ulkonäön perusteella, että ei tosta oo mihinkään. Ja mitenkäs käykään kun ne alkaa laulaa ? Tolla pojalla on aivan uskomaton ääni, 17-vuotiaaks ja ihan ylipäätään, siis aivan mieletön.
Ja musta toi oon niin, niin tyhmää. Tiiän ite miten ihmistä lannistaa se kun sen ulkonäköä arvostellaan. Se tekee epävarmaks ei ainoastaan ulkonäöstä, vaan ihan jokaisesta muustakin kyvystä. "Jos en oo kaunis niin en mä varmaan oo sitten mitään muutakaan." Ja kukaan,ei kukaan, koskaan saa näitä kiusaajia lopettaan ja tajuaan mitä ne tekee toiselle ihmiselle. Ne aiheuttaa haavat, jotka on olemassa vielä vuosienkin päästä. Ne voi pahimmillaan sairastuttaa toisen ja aiheuttaa masennusta ja/tai syömishäiriöitä. Ne voi pilata useita vuosia toisen elämästä.
Tajutaanko me ihmiset toisia haukkuessamme, että me loukataan siinä samalla myös Jumalaa ? Jumala on luonut meistä jokaisen ja katsonut luomustaan ja todennut että tämä on mestariteos, minun kaunis,rakas ja arvokas lapseni. Ja uskon vakaasti, että Jumala haluaa että me rakastetaan toisiamme eikä vähätellä Hänen luomistyötään, itsemme kohdalla tai toisten kohdalla. Jokainen meistä ansaitsee olla rakastettu ja arvostettu juuri sellaisena kuin on.
Muistetaan ettei koskaan arvostella kirjaa kansien perusteella, koska vasta kirjan luettuamme voimme oikeasti tietää mitä mieltä olemmd.Ja sieltä saattaa paljastua todellakin lukemisen arvoinen aarre :)
14. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
15. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
16. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään olivat kaikki päiväni jo luodut.
Ps.139:14-16
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Jeesus tahtoo käyttää meitä siellä missä tarvitaan.
Kaksi tavallista kättä- Pekka Simojoki
1.Hän ei mitään pyhimystä kaipaa sädekehineen, tee se itse-yritystä yltää taivaaseen. Tavallisen taapertajan Hän vie työhön pellolleen, kurjimmankin savimajan Hän voi tehdä kirkokseen.
Kaksi tavallista kättä Jeesus työhön lähettää. Kuinka paljon tekemättä ilman niitä täällä jää! Kaksi tavallista jalkaa Hän voi ottaa jaloikseen, niillä taivas matka alkaa joka aamu uudelleen, uudelleen.
2. Vaikka moni tekee tikkaat toisten yli päästäkseen, jäävät mielestänsä rikkaat yksin rahoineen. Sillä kaikkein köyhimmistä Herra kansan kokoaa, heikoista ja hiljaisista valtakunnan rakentaa.
Kaksi tavallista kättä Jeesus työhön lähettää. Kuinka paljon tekemättä ilman niitä täällä jää! Kaksi tavallista jalkaa Hän voi ottaa jaloikseen, niillä taivast matka alkaa joka aamu uudelleen, uudelleen.
3. Ensimmäiset viimeisiksi jäävät Hänen laskuissaan, mahtavimmat pienemmiksi joutuu taipumaan. Hän ei käske enkeleitä tätä maata muuttamaan, Jeesus tahtoo käyttää meitä siellä missä tarvitaan.

4.Minulle tuli tämä Herran sana:
5. Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.
6. Mutta minä vastasin: Voi Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori ! Silloin Herra sanoi:
7.- Älä sano että olet nuori, vaan mene minne ikinä sinut lähetän ja puhu mitä minä käsken sinun puhua.
8. Älä pelkää ketään, sillä minä Herra olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.
Jes.1:4-8

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Your love never fails
Higher than the mountains that I face
Stronger than the power of the grave
Constant through the trial and the change
One thing remains
One thing remains
Your love never fails it never gives up it never runs out on me
On and one and on and on it goes
It overwhelms and satisfies my soul
And I never ever have to be afraid
One thing remains
In death and in life I'm confident and covered by the power of your great love
My debt is paid there's nothing that can separate my heart from your great love
Isä, auta luottamaan siihen että kuljet kanssani joka hetki. Aamen
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Pidä kii älä päästä kaatumaan
Kaipausta tulvillaan, mun sydän on yhä vaan
Kuljen vain ja hapuilen, onnea etsien
Kaiken oon jo kokenut, mut mikään ei auttanut
Tyhjyys mua viiltää, kaiken hajottaa
Jeesus tule ja ota luoksesi
Anna anteeksi ajatukseni
Haluun olla sun omas ainiaan
Pidä kii älä päästä kaatumaan
Jeesus tule ja ota luoksesi
Anna anteeksi ajatukseni
Haluun olla sun omas ainiaan
Pidä kii älä päästä kaatumaan
Jaksan kyllä huomiseen, vaikka on vaikeaa
Menneet mua muistuttaa, voinko unohtaa
Vielä tulen nousemaan, jaloilleni uudestaan
Minua Hän rakastaa, luokseen halajaa
Jeesus tule ja ota luoksesi
Anna anteeksi ajatukseni
Haluun olla sun omas ainiaan
Pidä kii älä päästä kaatumaan
Jeesus tule ja ota luoksesi
Anna anteeksi ajatukseni
Haluun olla sun omas ainiaan
Pidä kii älä päästä kaatumaan
torstai 8. maaliskuuta 2012
You've never failed before
I am staring at these empty walls
Wondering when You'll visit me again
When will You come?
If there is anything at all
Coming in between our love
Please show me, cuz I am barely hanging on
Can anybody hear me?
The silence is deafening
Why do You feel so far away?
When I know You're here with me
But I just need faith to see
Nothing can separate me from Your love
Believing what I can't see
Has never come naturally to me
And I've got questions
But I am certain of a Love
Strong enough to hold me when I am doubting
You'll never let go of my hand
Can anybody hear me?
The silence is deafening
Why do You feel so far away?
When I know You're here with me
But I just need faith to see
Nothing can separate me from Your love
I will trust in You, even in the moments
I can't find you, and I will hold on to
Your promises of love
You've never failed before
I know You can hear me
When the silence is deafening
Even though You seem far away
And I know You're here with me
But I just need faith to see
Nothing can separate me from Your love
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Minä huolehdin sinusta, Lapseni
Aaa ! Oon kyllä sellanen stressaaja ettei mitään rajaa. Stressaan kaikesta mahdollisesta mistä vaan stressata voi ja kun stressi iskee niin se on aina sellanen mittasuhteet räjäyttävä stressi, jota ei voi mitata millään skaalalla.
Tiedostan että oon aina ollu sellanen suorittaja ja perfektionisti. Äiti ja isi on lukemattomia kertoja turhautuneet kun soittoharrastukseni parissa jaksan kritisoida itseäni loputtomiin. Tiedostan kaikki virheet jotka teen soittaessani ja koen epäonnistuneeni täydellisesti jos teen soittaessani yhdenkin virheen.Sikäli jännää koska en koskaan erota virheitä muitten soitossa ja vaikka erottaisin niin ne eivät ärsytä minua. Omat virheet ovat kuitenkin itselleni kuin punainen vaate. Olen silti tyytyväinen että valtavalla panostuksella ja harjoittelulla olen soittotutkinnoissani saavuttanut jokaisesta tutkinnosta parhaimman mahdollisen arvosanan.
Vaikka perfektionismini ja loputon stressaamiseni ovat monesti tuottaneet ja repineet minusta parhaan mahdollisen suorituksen on sillä ollut myös kääntöpuolensa. Osaksi stressin vuoksi elin lukion ensimmäisenä vuotena muutaman kuukauden jakson, jonka aikana olin äärimmäisen uupunut ja pystyin nukkumaan lähes 12 tuntia vuorokaudessa + päiväunet virkistymättä laisinkaan ja kärsin korkeasta leposykkeestä ja fyysisestä pahoinvoinnista. Vanhempani olivat tuolloin äärimmäisen huolissaan ja pohtivat, miten tulen selviämään abivuodesta jolloin kokeet ja niiden merkitys ovat aivan mielettömän tärkeitä.
Nyt olen abivuodessani ja kirjoitukset ovat enää viikon päästä. Itse olen valtavan stressaantunut koska tuntuu että pitäisi istua 24/7 kirjan ääressä ja päntätä ja samalla niskaan kaatuu miljoona kuusisataa muuta asiaaa jotka pitää hoitaa mahdollisimman pian. Silti en ole, ainakaan vielä, uupumispisteessä.
Olen oppinut ymmärtämään edes vähän siitä, että itsensä työntäminen äärirajoille, tehtävien haaliminen ja itsensä stressillä tappaminen eivät ole ratkaisuja eivätkä tuota parasta mahdollista tulosta. Tärkeintä on että tekee parhaansa, se riittää. Eikä turhaan murehdi ja stressaa siitä mitä on tulevaisuudessa.
Matt.6:25-34
25. Sen tähden minä sanon teille: Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet ?
26. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaaa eivätkä koko varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokki ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!
27. Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa ?
28. Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.
29. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.
30. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!
31. Älkää siis murehtiko: "Mitä me nyt syömme ?" tai "Mitä me nyt juomme ?" tai "Mistä me nyt saame vaatteet ?"
32. Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.
33. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan niin teille annetaan kaikki tämäkin.
34. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä,se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekkin päivälle riittävät sen omat murheet

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Trust me when I say,I will give you perfect peace
Troubles chasing me again,
Breaking down my best defence,
I'm looking, God, I'm looking for you
Weary just won't let me rest and fear is filling up my head.
I'm longing, God I'm longing for you
But I will find you in the place I'm in, find you when I'm at my end,
Find you when there's nothing left of me to offer you except for brokenness.
You lift me up, you'll never leave me thirsty,
When I am weak, when I am lost and searching
I'll find you on my knees.
So what if sorrow shakes my faith,
What if heartache still remains,
I'll trust you, my god I'll trust you.
'Cause You are faithful and
I will find you in the place I'm in, find you when I'm at my end,
Find you when there's nothing left of me to offer you except for brokenness.
You lift me up, you'll never leave me thirsty,
When I am weak, when I am lost and searching
I'll find you on my knees, my knees.
When my hope is gone, when the fear is strong
When the pain is real, when it's hard to heal
When my faith is shaken and my heart is broken and my joy is stolen, God I know that
You lift me up, you'll never leave me thirsty,
Find you in the place I'm in, find you when I'm at my end,
Find you when there's nothing left of me to offer you except for brokenness.
You lift me up, you'll never leave me thirsty,
When I am weak, when I am lost and searching
I'll find you on my knees.
Saarnaaja 3:1-8
Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
aika surmata
ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,
aika etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
aika rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
Tilaa:
Kommentit (Atom)