Kaikki nuoret ei viihdy kirkossa sunnuntai-aamuisin, mutta mulle se on jotenkin aina ollut tosi tärkeä juttu, sellainen henkireikä. Kirkossa oon aina jotenkin kokenut, että mä kuulun tänne ja mä saan olla täällä eikä kukaan aja mua täältä pois. Kirkkoon on voinut mennä silloin kun on hyvä fiilis , silloin kun on huono fiilis ja silloinkin kun ei oikeastaan edes tunnu yhtään miltään. Ja kirkossa saa luvan kanssa istua hetkeksi alas ja rauhoittua.
Edellinen oli vähän niin kuin johdanto. Viime sunnuntaina oli viides sunnuntai loppiaisesta ja pyhän aiheena kahdenlainen kylvö. Jos vieläkään ei synny ajatusyhteyttä siihen, mistä Raamatun tekstistä pyhän aihe nousee, niin tässäpä teille viime sunnuntain evankeliumi.
Mark. 9: 38–41
Johannes sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, me näimme
erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme
estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.”
Mutta Jeesus vastasi:
”Älkää
estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi
heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän
puolellamme. Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden,
että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.”
Kotikirkossani pappi piti mielestäni äärimmäisen hyvän saarnan liittyen tähän kohtaan, joka myös aukaisi minulle uuden näkökulman tähän Raamatunpaikkaan. Hän puhui siitä, miten kristikunta on paljon pirstoutuneempi, kuin mikään muu uskonto. Me kristityt olemme saman kirkon sisällä hajonneet useisiin eri kirkkoihin ja lahkoihin ja niin edelleen. Ja me taistelemme kovasti siitä, kenellä on oikea oppi ja kenellä väärä oppi. Kuka on liberaali ja kuka konservatiivi.
Vasta viimeisen vuoden aikana olen herännyt pohtimaan sitä, kuinka tarpeellista tällainen määrittely oikeastaan on. Ja miksi meidän täytyy vääntää siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, kuka enemmän syntinen kuin joku toinen. Miksi meidän täytyy saada lokeroida se toinen ihminen jollakin tavalla ? Itselleni on joskus ollut jotenkin tärkeää vaalia ideaa omasta konservatiivisen kristityn identiteetistäni. Miksi ? Eihän uskontoa mua pelasta vaan Jeesus.
Johannes sanoo tuossa Markuksen evankeliumin kohdassa Jeesukselle "Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulunut meihin." Koska hän ei kuulunut meihin. Me ollaan ihan liian tarkkaan takerruttu tähän lauseeseen ja tähän asenteeseen. Jonkun muun uskovan teot tai puheet eivät ole yhtä arvokkaita, yhtä kuulemisen arvoisia, koska me ajatellaan, että hän ei kuulu meihin. Me ajatellaan, että hän ei usko oikealla tavalla. Luetaanpa sitten, mitä Jeesus vastaa Johannekselle "Mutta Jeesus vastasi : "Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille. " " Jeesuksen sanoman pointti tiivistyy minusta jo ihan tuossa alussa. "Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. "
Enemmän kuin meidän tulisi kiinnittää huomiota siihen, mitä se kaveri siinä vieressä kylvää olisi meidän syytä miettiä sitä, mitä me itse kylvämme ja tehdä itse parannusta ja pyrkiä Jumalan tahdon mukaiseen elämään.Lopuksi vielä lainaus kirkkokäsikirjasta:
Jeesus kertoo vertauksen kylväjästä, joka kylvää hyvän siemenen
peltoonsa. Mutta myös hänen vastustajansa kylvää siemenensä. Kummankin
kylvämä siemen kasvattaa oman satonsa, mutta ihminen ei kykene aina
arvioimaan, missä kulkee Jumalan ja pahan valtakunnan raja. Vasta Jumala
tekee oikean erottelun aikojen lopulla. Uskovien tulee sen tähden antaa
Jumalan sanan vaikuttaa. Näin he kestävät toistensa heikkouksia
odottaessaan Jumalan korjuuaikaa.
