Expectation is the root of all heartache - William Shakespeare

Saa nähdä poistanko tämän postauksen pian, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Tästä blogista ei tosin tiedä kuin marginaalinen joukko ellei sitten osaa jotenkin maagisesti tätä jostain netistä etsiä. Asiaan.

Kesä on jotenkin aina sellasta rakkauden hehkuttamisen ja ihainnoinnin aikaa. Lehdissä puhutaan kesäheiloista ja kesäromansseista ja kaikki se alkaa jo ihan keväällä kun enemmän tai vähemmän huumorilla todetaan, että jos ei heilaa helluntaina niin ei koko kesänä.

Ennen se sai mut kaipaan sitä, että mullakin olis joku ja miettiin sitä, että oonkohan ikuisesti sinkku. Musta on myös tosi surullista lukee tosi nuortenkin ihmisten blogeista ja kuulla niiden sanovan, että ne on niin surullisia kun ne on sinkkuja ja miksen seurustele, kuolen varmaan yksin sadan kissan kanssa. Tää aika ja yhteiskunta, media ja kaverit asettaa paineet siihen, että pitäisi seurustella, ei välttämättä edes rakkauden vaan ihan vaan sen seurustelun ja sen antaman statuksen takia. En koskaan ole itse seurustellut ihan vaan seurustelun takia, vaan oikeasti siksi, että rakastuin. Mutta myönnän, että oon tuntenu paineita siitä, että oon sinkku niinä hetkinä kun on tuntunut että melkein kaikki ympärillä seurustelee (huom. kärjistys).Myönnän myös itse ajatelleeni ja ajattelevani, että kuolen yksin sadan kissan kanssa jossain mökissä erakkona, mutta hei kannattaako sitä oikeasti vielä luopua kokonaan toivosta ?

Nykyään mietin, miksen osannut nauttia olostani silloin kun olin vielä sinkku, ja vieläpä sellainen sinkku etten koskaan ollut seurustellut kenenkään kanssa. Kaiken kokemani jälkeen soisin niin olevan edelleen. Miksi ? Sinkkuus ylipäätään vapauttaa toimimaan ja tekemään oman pään mukaan. Ei tarvitse miettiä sitä, haluaako kumppani samalla paikkakunnalle opiskelemaan tai kriiseillä miten etäisyys vaikuttaa suhteeseen, on vapaa menemään ja tekemään ja lähtemään. Itse luovuin monen vuoden haaveestani lähteä Australiaan missionuoriin, ja näin jälkikäteen voin todeta, ettei kannattanut. Ja parasta siinä, että on sinkku niin ettei ole koskaan ennen seurustellut on se, että sydän on miljoona kertaa ehjempi ja keveämpi, itsetunto edes hieman paremmissa kantimissa ja uskoo vielä oikeasti rakkauteen.

Viime vuonna mulla oli helluntaina heila. Sitä heilaa ei ole ollut enää tarkalleen ottaen 42viikkoon eli 10 kuukauteen (ellei mun matikkapää nyt levinny tässä haastavassa laskutoimituksessa). Se oli mun eka rakkaus, eka seurustelusuhde. Se tuli yllätyksenä varmaan kaikille, mulle itselleni eniten. Se oli epätodellista ja kaunista aikaa. Ja nytkin kun kirjoitan siitä, alan itkeä. Jossain kohtaa aistin jonkin olevan pielessä meidän välillä, mutta en koskaan saanut selvitettyä sitä, koska tulin jätetyksi. Ja tähän astisessa elämässäni se menee sinne vaikeimpien asioiden kategoriaan, mitä olen ikinä kokenut. Ja rehellisesti voin sanoa, etten koskaan sen jälkeen ole ollut entiseni. Kuulostaa ehkä kauhean dramaattiselta, mutta itse tiedän miten mulla menee tällä hetkellä ja voin näin aika rehellisesti sanoa. En saanut koskaan aikaa käsitellä sitä asiaa, enkä koskaan saanut mahdollisuutta selvittää asioita. Mulla ei ollut mitään sananvaltaa, olin vain pelinappula laudalla. Seurauksia tästä erosta olenkin sitten saanut siivota nämä 10 kuukautta ja saan vielä jatkossakin.

Mitä tahdon sanoa ? Varmaan ainakin sen, että nauttikaa sinkkuudesta, varsinkin jos ette koskaan ole seurustelleet. Se on ainutlaatuista aikaa. Uskon myös, että Jumalalla on jokaiselle tuolla jossain se joku toinen puolikas. Toivon ja rukoilen koko sydämestäni kaikille niille jotka ei ole seurustelleet tai vaikka olisivatkin, etteivät joudu pussaamaan kovin montaa sammakkoa ennenkuin se oikea prinssi löytyy. Koska se rikkoo ihmisen. Tai ainakin mut se rikkoi. Ja toinen asia, minkä tahdon sanoa on, että jos aloitatte ihmissuhteen niin aloittakaa se reilusti ja lopettakaa se reilusti. Sen on jokainen ihminen ansainnut. Koska jos te ette lopeta sitä reilusti niin te saatatte tuhota sen ihmisen, se ihminen voi olla tosi hajalla tosi pitkään. Minulla itselläni ei ollut helppoa, ei ole vieläkään. Olen epävarmempi, arempi ja rikkinäisempi kuin koskaan ennen. En usko enää rakkauteen, ja musta on tosi vaikeaa ajatella sitä, että uskaltaisin rakastua, koska tiedän miltä tuntuu sitten jos/kun tulee jätetyksi ja se on tunne jota en halua enää koskaan kokea. Muistan rukoilleeni silloin kun ero oli vielä tosi tuore juttu, että Jumala älä anna mun enään koskaan rakastua, jos se suhde päättyy eroon.

Niin että tässä ne mun vinkit. Olkaa reiluja toisillenne ja toteuttakaa tässäkin sitä, mitä Raamattu opettaa eli tehkää toisille niin kuin toivoisitte itsellenne tehtävän. Ja vaikka se sydän olisikin mennyt rikki niin Jumala antaa voimaa ja meidän pitää vaan luottaa siihen, että ehkä vielä joku päivä kaikki on paremmin.





"Kun suljen silmäni, näen kasvosi; kun kävelen, melkein tunnen kätesi omassani. Kaikki se on edelleen todellista minulle, mutta kun se aikaisemmin soi lohtua, nyt se jättää jälkeensä vain kipua."
-Dear John

Tanssiminen on ihanaa. Siitä on tullut mulle elämässä ainut henkireikä ja rakastan sitä. Kun tanssin mun on hyvä olla. Kun keskityn vain siihen musiikkiin ja liikkeeseen niin kaikki on hyvin, maailma ulkopuolella lakkaa olemasta eikä ajatukset harhaile. Tanssi tekee mut helpottuneeksi, mun on hetken verran helpompi olla, ilma kulkee ja hetken, pienen hetken olen onnellinen...









I dance because, there's no grater feeling in the world than moving to a piece of music and letting the rest of the world dissapear.

Etsikää elämästänne se teidän henkireikä. Edes se yksi asia, joka saa teidät onnelliseksi, silloinkin kun kaikki tuntuu hajoavan palasiin.